*

Jukka Hautala Kirjoituksia kulttuurin, teologian, kirkon ja koulutuksen tiimoilta. Paikallisia hahmotusyrityksiä yhteisen maailmankylän asioista.

Sivistyksen sukupolvista

[juhlapuhe Raudaskylän lukion ylioppilasjuhlassa 3.6.2017 ]

 

Lukio -etymologiaa

Nimet kantavat merkityksiä. Siksi niiden äärelle on syytä silloin tällöin pysähtyä. Nimi ”lukio” on suomalaisille varsin itsestään selvä sana.

Lukio-sanalle on naapurimaiden kielissä kaksi vastinetta: gymnasium ja lyseo. Lukio on gymnasium esimerkiksi ruotsiksi, saksaksi ja venäjäksi. Myös englanniksi yksi lukion vastineista on gymnasium. Vastaavasti italian ja espanjan kielissä lukio on Lyseo, eli liceo ja ranskaksi lycee. Myös englannin kieli tuntee sanan lyceum.

Gymnaasi perustuu kreikan sanaan ”Gumnasion”, millä viitataan antiikin ajan kouluihin, joissa opetettiin kokonaisvaltaisesti sekä henkisiä, eli filosofisia taitoja että liikunnallisia harjoituksia. Vastaavasti lyseon takana on kreikan sana ”Lukeion”. Lukeion joka oli Ateenassa sijaitseva, Apollolle omistettu rakennus, jossa (gymnaasi)opetusta annettiin.

Suomessa koulumaailma mullistettiin perusteellisesti 1970-luvulla. Sana lukio syrjäytti tuolloin käytössä olleen oppikoulun vastineen, lyseon. Sopivasti nimet kuitenkin hieman foneettisesti eli äänteellisesti muistuttavat toisiaan.

Lukio-sana viitannee sisällöllisesti siihen, että lukiossa luetaan. Luetaan sekä kirjaimia että numeroita. Sana lukeminenhan viittaa lukemisen lisäksi myös lukuihin, numeroihin. Vanhasta gymnaasiajatuksesta – eli sielun lisäksi myös ruumiin taitojen harjoituksista – nykyisen muotoisessa lukiossa on paljolti luovuttu ja suurimman painon on saanut teoreettinen lukeminen ja laskeminen. Tänä päivänä lukiolaisen itsensä vastuulle jää huolehtia fyysisestä hyvinvoinnistaan, vaikka teoreettisia edellytyksiä sen hoitamiseen opinnoissa voi saadakin. Tämä historiasta.

 

Henkilökohtainen näkökulma

Hieman henkilökohtaisempi näkökulma lukioon on tänä päivänä se, että itse valmistuin ylioppilaaksi 30 vuotta sitten. Tuolloin muodissa miehillä oli niin kutsuttu spencer-puku. Tasavuosien kunniaksi ahtauduin vielä kerran tuohon pukuun, kun opistolla vapun alla vietettiin hauskan pukeutumisen päivää.

Myös vuonna 1987 oli kylmä kevät eikä puissa ollut lehtiä. Tilastojen mukaan ikäisilläni miehillä on näihin aikoihin ylioppilasjuhlia valmisteilla. Niin meilläkin. Toinen pojistani kirjoitti ylioppilaaksi viime vuonna ja toinen toivottavasti ensi vuonna. Kovasti on pinnalta katsoen yhdessä miessukupolvessa muuttunut. Toisaalta ei niin kovin paljon.

 

Lukion yhteiskunnallisesta merkityksestä

Tahtoisin pohtia tässä juhlassa lukion yhteiskunnallista merkitystä tänä päivänä. Lukio – jos mikä – pitää yllä vahvaa sivistysperinnettä. Minkälaista sivistystä tämä maailma nyt ja tulevaisuudessa kaipaa?

Saksalainen sosiologi Karl Mannheim (1893–1947) pohti sukupolven käsitettä. Ihmiselämä rakentuu fyysiseen, noin 25-30 vuoden välein toisiaan seuraaviin sukupolviin. Tässä ketjussa edellinen sukupolvi siirtää perintöä seuraavalle. Agraariyhteiskunnissa tämä oli selkein tapa hahmottaa sukupolvien tehtävät ja vaihdokset: tilanhoito siirtyi isältä pojalle tai tehtävät äideiltä tyttärille. Mannheimin mukaan kuitenkin moderni yhteiskunta – alkaen siis teollisesta murroksesta 1800-luvulta lähtien ei rakennu niinkään fyysiseen sukupolvivaihteluun vaan sen tilalle tulee niin sanotut elämyssukupolvet.

Elämyssukupolvilla Mannheim tarkoittaa suhteellisen saman ikäisiä nuoria, joita yhdistää tietty sukupolvikokemus. Tuo sukupolvikokemus voi jäädä hyvin löyhäksi eikä siitä seuraa välttämättä mitään näkyvää muutosta. Sen sijaan, jos sukupolvikokemus on voimakas – avainkokemus, kuten Mannheim siitä sanoo, se voi johtaa avainkokemuksen jakaneiden kesken yhteiskunnalliseen liikehdintään, mobilisaatioon.

Suomalaisessa sivistyksessä tällaisia mobilisaatioita on ollut useita alkaen aina fennomanian synnystä 1800-luvun alkupuolelta 1960-luvun nuorisoradikalismiin ja pidemmällekin. Nämä mobilisoituneet, liikehdintää ja muutosta aiheuttaneet sukupolvet eivät ole fyysisiä sukupolvia eikä vaihteluväli ole niiden kaltainen.

Mikä on tämän päivän ylioppilaan yhteinen elämysmaailma? Millä sanoilla sitä kuvaisitte? Sodan kokeneiden keskuudessa yhteinen kokemus oli vahva tekijä, joka on kantanut aina näihin päiviin saakka, kuten presidentti Mauno Koiviston hautajaisten muoto ja kulku osoittivat. Onko tänä aikana tuollaisia yhdistäviä kokemuksia, vai hajoavatko kokemukset niin pieniksi osasiksi, että on vain suuri määrä erilaisia kokemuksia, niin ettei yhtä suurta avainkokemusta synny?

Minulla ei ole varmaa vastausta näihin kysymyksiin. Olen kuitenkin itse yrittänyt hahmottaa tämän ajan perustavaa kokemusta ns. globalisaation aikakaudesta käsin. Globalisaatio syntyi, kun kylmän sodan asetelmat maailmasta purkautuivat kommunismin kaaduttua 1990-luvun taitteessa. Tämän jälkeen maailma on avautunut yhden talousjärjestelmän kaikkialle vaikuttavuutena. Samalla tavoin, kuin kaikki ihmiset maapallolla ovat teoriassa kytketty yhteen internetin ja kännykän avulla, myös globaalitalous on sitonut kaikki ihmiset yhteiseen verkostoon. Tänä aikakautena kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Itse toivon, että tässä ajassa syntyisi juuri sivistysponnistusten kautta uutta tietoisuutta, uusi avainkokemus, joka etsii ratkaisuja yhä suurempiin yhteisiin kysymyksiin. Tällaista mobilisaatiota toivon myös teiltä hyvät ylioppilaat.

Jotta saisitte hieman käsitystä siitä, minkälaista mobilisaatiota tai liikkeelle lähtöä yritän kuvata, toimikoot siitä vastaesimerkkinä Yhdysvaltojen uusi presidentti Donald Trump. Hänen ratkaisunsa globalisaatioon on ollut kansallinen sisäänpäin kääntyminen: ”America First”. Tätä samaa mobilisaatiota on liikkeellä muuallakin päin maailmaa, myös Euroopassa ja Suomessa. Vastakuvaa ei pidä säikähtää. Mannheim totesi, että voimakas avainkokemus – olkoot se tässä globalisaatio – voi sysätä liikkeelle erilaisia, keskenään kilpailevia liikkeitä, fraktioita, kuten hän niitä kutsuu.

Yhteisen maailman ongelmanratkaisupyrkimysten rinnalle syntyy samaan aikaan nationalistisia ja sisäänpäin kääntyviä liikehdintöjä. Amerikan äskettäinen irrottautuminen vuonna 2015 solmitusta ja keväällä 2016 voimaan tulleesta Pariisin ilmastosopimuksesta on yksi esimerkki siitä, miten samasta avainkokemuksesta – eli globalisaatiosta -  voidaan päätyä aivan vastakkaisiin johtopäätöksiin.

Raudaskylän Kristillisellä Opistolla on pyrkimyksenä edistää kestävää elämäntapaa sen kaikissa muodoissa. Kutsun tätä pyrkimystä globaalisivistykseksi. Sitä tämä aika mielestäni tarvitsee. Tässä maailmantilanteessa kansalliseen itsekkyyteen ja sisäänpäin kääntymiseen ei ole varaa.

Hyvät ylioppilaat, kutsun ja haastan teitä tekemään näkyväksi sitä liikettä, joka tiedoillaan ja taidoillaan sitoutuu rakentamaan osaltaan ja hitaasti parempaa yhteistä maailmaa. Tätä taitoa kysytään aivan lähimpien ihmisten kesken ja keskuudessa, mutta myös kaikissa niissä tehtävissä, joihin tulevaisuus teidät vie.

Te olette edellisiltä sukupolvilta, ja myös suomalaisen sivistyshistorian sukupolvilta, perineet vahvan taseen. Seisotte jättiläisen hartioilla. Siksi itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuonna on syytä lausua kiitos kaikille edeltäneille sukupolville, niin fyysisille kuin henkisillekin, tekemästään työstä. Kiitoksia myös opiston henkilökunnalle, joka on sekin, tosin ihmisten vaihtuessa, kohta 100 vuoden ajan tehnyt työtä sivistyksen eteen.

Kaikkivaltias ja Kolmiyhteinen Jumala teidän matkanne siunatkoon!

 

Jukka Hautala

Puhe ylioppilasjuhlassa 3.6.2017

Raudaskylän Kristillinen Opisto

17 ylioppilasta

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat