Jukka Hautala Kirjoituksia kulttuurin, teologian, kirkon ja koulutuksen tiimoilta. Paikallisia hahmotusyrityksiä yhteisen maailmankylän asioista.

Kirkosta ja sen teologisesta työskentelystä

Ei niinkään Kai Sadinmaa ja hänen performanssinsa, vaan itse asian käsittely havahdutti minut pohtimaan (byrokraattisuuteen taipuvan) kirkon ja (rakentavan) teologian suhdetta.

Sadinmaan asiaa käsitellyt Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli pöytäkirjasi tarkasti tapahtuman käsittelyn kaikkine lausuntoineen ja vastineineen. Päätösasiakirjan pituus on 27 liuskaa. Näin tarkka tilanteen dokumentointi on herkullista aineistoa tulevien vuosisatojen historiantutkijoille. Kirkon teologia rakentuu hallintomenettelylle.

Jäin siis pohtimaan sitä, millä tavalla kirkko tekee tällä hetkellä tulevaisuuteen tähtäävää rakentavaa teologista työskentelyä. Onko sitä? Missä sitä tehdään? Onko siihen resursseja?

Täytyy todeta, että kirkon piirissä ajantasainen ja tulevaisuutta terävästi peilaava teologinen ajattelu on vähäistä ja näkymättömissä. Proaktiivinen ote, ajan ilmiöiden nivominen osaksi teologista työskentelyä ja rohkeus ovat kadoksissa. Jossakin sitä voi olla, mutta se on näkymätöntä. Se on siroteltuna yksittäisten ja yksinäisten ajattelijoiden hartioille.

Kirkolle elintärkeää proaktiivista teologista työskentelyä ei tehdä sen omissa instansseissa: ei Kirkon tutkimuskeskuksessa, ei Kirkkohallituksessa, ei Kirkolliskokouksessa, ei tuomiokapituleissa eikä seurakunnissa. Näissä kaikissa tehdään reaktiivista teologia ja käydään taaksepäin katsovaa viivytystaistelua. Mikäli nämä kaikki instanssit – jos eläisimme parhaassa mahdollisessa maailmassa – toimisivat samaan suuntaan, kirkkoa ajantasaistavaan ja uudistavaan teologiseen työskentelyyn olisi käytössä ruhtinaalliset resurssit.

Palaan Helsingin tuomiokapitulin päätösasiakirjaan. Sen valmistuminen kesti noin puoli vuotta. Asiakirjassa olevien näkökulmien laatimiseen, asiantuntijakuulemisiin, vastineiden keräämiseen, kokoustamisiin ja päätöksentekoon on käytetty runsaasti kohtalaisen hyväpalkkaisten ihmisten työtä. En voi tarkasti ynnätä tuota työmäärää henkilötyövuosiksi tai muuntaa sitä euroiksi, mutta oletan, että hintalappu asiakirjan julkaisukuntoon saattamiseksi on ollut melko korkea. Hintaan voi tulla vielä lisäystä, mikäli päätöksestä alkaa (ei toivottava) valituskierros.

Tätä pohtiessa olin tajuavinani, että näin kirkossa itse asiassa tehdään teologiaa sen kaikilla tasoilla aina Kirkkohallituksesta seurakuntatasolle saakka. Teologian tekeminen tapahtuu byrokraattisena ja reaktiivisena virkamiestyönä. Sadinmaa-casen tarkka dokumentaatio toimii teologisen harkinnan ennakkotapauksena. Työssä on edetty – niin kuin tässä kontekstissa kuuluukin – kieli keskellä suuta juridiikan kehyksessä. Työ on sinällään ollut varmasti tarkkaa, perusteltua ja hyvää. Mutta jotenkin siitä puuttuu ”henki”.

Kirkkomme on (jo menneeseen) valtiokirkolliseen ja yhteiskunnallisesti vahvaan asemaan tottuneena voinut ja pystynyt rakentamaan teologisen ajattelunsa proaktiivisen sijaan reaktiiviseksi. Mahtuisiko kirkon nykyisten hallintotasojen sisälle juonnetta toisenlaisesta lähestymistavasta? Suomessa on paljon tietoa, paljon koulutettua teologivoimaa ja muuta monitieteellistä taitoa puhumattakaan käytännön osaamisista. Nämä eivät kuitenkaan pääse oikeuksiinsa, jos yleisilmapiiri kirkon eri toiminnan tasoilla on lukkiutunut, pelokas ja puolustautuva. Proaktiivinen työskentely voi kasvaa kunnolla vain luottamuksen ja rohkeuden ilmapiirissä. Saisimmeko me sitä jostakin – vaikka vain kirkon oman teologian tähden –ihan taivaan lahjana?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Kirkolla ei taida olla mitään instituutiota teologian tekemiseen. Teologinen tiedekunta ei ole sitä. Systemaattinen teologia tutkii historian miesten ja joskus naistenkin ajatuksia, mutta ei kait lähes määritelmällisesti harjoita omaa teologista ajattelua, koska se ei olisi tiedettä?

Käyttäjän jukkathautala kuva
Jukka Hautala

Kiitos kysymyksestäsi Anne. Kuten tuossa (vähän sarkastisesti) totean, kirkolla on nimenomaan instituutio teologian tekemiseen ja se tekee sillä jatkuvasti (reaktiivista) teologiaa. Teologian tekemisen kehys on juridiikkalähtöistä. Mutta hyvä kysymys on se, mikä olisi proaktiivisen teologian instituutio. Katolisessa maailmassa yliopistot ovat - sääntökunnista ja tausoistaan riippuen - selkeämmin nimenomana katolisen teologian tekijöitä. Suomalainen malli tekee erottelun - kuten toteatkin - kirkon ja teologisen tieteen välille. Suomalaisesta teologisesta tieteestä puuttuu selkeä konstruktiivinen ote. Teologia on taaksepäin katsovaa, analyyttistä ja sisäänpäin kääntynyttä. Toisaalta, Suomessa on erittäin hyvin koulutettu ja laaja teologikunta. Mielestäni potentiaalia kirkon asiaa kommunikoivaan rakentavaan ja proaktiiviseen teologiaan olisi kyllä olemassa jo kirkon instituutioiden sisällä puhumattakaan siitä, että teologisen tiedekunnan ja (ev-lut) kirkon välillä tapahtuisi myös toinen toistaan innostavaa työskentelyä.

Väinö Hirvelä

Mä näen, että kirkossa myllää uusi-marxilaiset ajatukset jotka pohjaavat joltain osin Gnostilaisiin suuntiin. Juuri ajatus, että keho on vankila josta kuolema tms vapauttaa ohjaa niin gender ideologia keskustelua kun myös toisaalta abortti/armomurha keskustelua.

Kristilliset arvot on monelta osin menetetty jopa niin paljon, että kun "merkittävä varoitus" tulee niin Kai lähinnä näkee sen merkkinä että nyt on aika vihkiä homopareja koska hänen kannalleen on varmaan suurta kannatusta ja tukea kirkon johdossa. Raamatusta sitä on turha hakea.

Käyttäjän jukkathautala kuva
Jukka Hautala

Hei Väinö, minä allekirjoitan sen, että vasemmistolaiset ja marxilaiset ajatukset kulkevat osana teologian tekoa sen tietyissä alalajeissa ja näkyy ehkä osin kirkon eetoksessakin. Poliittisuus on myös sidoksissa kontekstiin. Tietty aika synnyttää tietynlaisia keskustelun viitekehyksiä. ITse en kaipaa marxilaisuutta teologiaan, mutta silti kirkko voi puhua ihmisarvon suhteesta vaikkapa globaalitalouden mekanismeihin.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Raamatusta on turha hakea samaa sukupuolta olevien avioliittoon perusteita "kirjaimellisella- ja jaetasolla". Ei löydy. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö me kristittyinä joutuisi tänä päivänä kohtaamaan asioita, joihin meidän on etsittävä kristinuskon sanomasta, sisällöstä ja perinteestä nousevia (uusia) ratkaisuja. Raamattu ei tunne sähköistä tiedonvälitystä eikä ota kantaa yksilönsuojan ja tieototurvan eettisiin kysymyksiin. Silti niitäkin on mahdollista teologian näkökulmasta pohtia ja kehitellä.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kiinnostava pohdiskelu. Olisiko sinun mahdollista avata joillain käytännön esimerkeillä, mitä tuo mainitsemasi proaktiivinen ote voisi tarkoittaa?

Käyttäjän jukkathautala kuva
Jukka Hautala

Hei Markku! Lyheysti: se voisi tarkoittaa laajasti ottaen (kehyksenä) ensinnäkin dynaamista lähestymistapaa. Kyse on perinnön ja perinteen jatkuvasta "läpiluvusta" niiden kysymysten edessä, jotka uudet kontekstit nostattavat kristillisen uskon merkityksellisyyden ymmärtämiseksi. Uusi konteksti nostaa esiin osin uusia, osin samoja kysymyksiä ja niiden edessä kirkon ydinsanoma asetetaan vuoropuheluun ja merkityksen etsintään. Sen vastakohtana on lähestymistapa, joss katsotaan, että tietyt kristillisen kirkon historialliset dokumentit jo tunnetaan ja niiden läpi tulkitaan myös kaikki uudet tilanteet/kontekstit. Mikäli näin toimitaan, oletus hieman on, että "kaikki on jo sanottu". Dynaamisessa lähestymistavassa (mikä voi olla myös "konstruktiivinen", "proaktiivinen" tai "transformatiivinen" tms.) kristinuskon (tunnettu) perinne laitetaan vuoropuheluun nykyisyyden kanssa. Esimerkkinä tästä voisi olla nyt kirkolliskokouksen pöydällä oleva avioliiton laajentamista koskeva aloite. Esimerkkejä on muitakin. Toinen laaja alue on kristinuskon suhde luomakuntaan, ekologiaan ja sitä kautta luomisuskon ja maailmantilan vuorovaiktuksen jäsentäminen (teologisesti ja monitieteisesti). Toivottavasti vastasin edes hieman siihen mitä kysyit.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kiitos vastauksesta, Jukka! Tässä tuli pari kokonaisuutta, jotka ovat totta vie ajankohtaisia: avioliiton laajentaminen ja luomisusko. Tulisiko sinun mielestäsi kirkon laajentaa avioliitto käsittämään saman sukupuolen liitot ja toisaalta, onko sinun mielestäsi kreationismi sellaisenaan kuin se on esimerkiksi politiikan kentillä noussut esiin, se ismi, jota kirkon tulisi puhtaasti noudattaa?

Käyttäjän jukkathautala kuva
Jukka Hautala Vastaus kommenttiin #7

Vastailen tähän oheisella linkillä. Olen ollut tekemässä asiasta edustaja-aloitetta kirkolliskokoukselle viime toukokuussa kera kollegoiden: http://avioliittoaloite.blogspot.fi/

Aloitteen tarkoitus on avata tietä kirkon "umpisolmuun" menneessä tilanteessa esittämällä avioliittokäsityksen laajentamista koskemaan myös samaa sukupuolta oleviin mutta samalla todeten, että vihkivelvollisuutta ei papeille tule (eli omantunnon syihin vedoten ei ole pakko vihkiä). Taustaalla siis sen myöntäminen, että avioliittokysymyksessä kirkolla ei ole eikä välttämättä tarvitsekaan olla yksimielisyyttä. Oletus tässä on, ettei se ole itse uskon ydintä koskeva erimielisyys vaan kehällisempien ja muuttuvien asioiden erimielisyys.

Mitä tulee kreationismiin, sen taustalla on fundamentalistinen tai hyvin konservatiivinen amerikkalainen raamattunäkemys. Sillä ei ole mitään tekemistä dynaamisen tai proaktiivisen/konstruktiivisen/transformatiivisen teologian tekemisen kanssa.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila Vastaus kommenttiin #8

Jukka Hautala: "Mitä tulee kreationismiin, sen taustalla on fundamentalistinen tai hyvin konservatiivinen amerikkalainen raamattunäkemys. Sillä ei ole mitään tekemistä dynaamisen tai proaktiivisen/konstruktiivisen/transformatiivisen teologian tekemisen kanssa."

Eikö Herättäjäyhdistyksen eturivin pappia yhtään hävetä suoltaa moista puppua?

Uskotko Jukka Hautala olevasi kykenevä teologisilla korulauseillasi 'dynamisoimaan, proaktivoimaan, konstruktoimaan ja transformoimaan' Jumalan elävän ja pysyvän, iätikestävän Sanan omien mielitekojesi mukaiseksi uususkonnoksi?

Minkäänasteinen yllätys ei liene kenellekään, että edellä kuvaamiasi speksejä toteuttamalla olet päätynyt Raamatun totuuden kieltävään epäkristilliseen avioliittokäsitykseen. Mitähän mahtaisivat herännäisyyden Lagus, Malmivaarat etc. tuumia Raamatun ilmoituksen hylkäävästä suuntauksestasi..

Käyttäjän jukkathautala kuva
Jukka Hautala Vastaus kommenttiin #19

Hyvä Markku M., ensinnäkin pahoittelen sivistyssanoilla rasitettua tekstiäni. Se on vastauksena Kaimallesi (ks. edellä).

Mitä ajatuksiisi yllä tulee, joudun nostamaan kohdallasi hattua. Me lähestymme asiaa sen verran eri lähtökohdista, että tuskin löydämme tällä foorumilla yhteyttä. Vaatisi kasvokkain kohtaamista, puhumista, argumenttien tutkimista sekä totuttujen iskulauseiden "purkamista".

Toivoisin, että edelleen voisin sanoa Paavalin tavoin, että "minä en häpeä evankeliumiia". Minkään uususkonnon rakentamiseen ei ole tarvetta. Mutta evankeliumin sanoman merkitykselliseksi tekemisessä ihmnisellä(kin) voi olla työtä ja tehtävää.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Olet Jukka Hautala siis havahtunut pohtimaan byrokraattisuuteen taipuvan kirkon ja rakentavan teologian suhdetta. En haluaisi pahoittaa mieltäsi, mutta ulospääsyä kirkon kuolemankierteestä et löydä byrokratian rattaista etkä proaktiivisesta teologiasta.

Kirkolla on edessään tosiasiassa vain ja ainoastaan kaksi (2) etenemissuuntaa:

1) alistetaan yleiselle mielipiteelle vähitellen loputkin Raamatun auktoriteetista.
2) hyväksytään kirkon kehittämisperiaatteeksi sola scriptura - yksin kirjoituksista.

Kuten varmasti tiedät Jukka Mikkola kirkko on (rumasti sanottuna) huorannut jo pitkään, pitkään yleisen mielipiteen ja maailmanhengen kanssa. Sellainen kirkko ei ole hengellisesti katsottuna minkään arvoinen. "Ei se kelpaa maahan eikä lantaan; se heitetään pois. Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon!" Luuk.14:35

"Proaktiivis-teologinen kirkko" voisi järjestömuotoisena kenties tuoda lohtua joillekin kansalaisille; aivan kuten SPR tai Pelastakaa Lapset tai Konstsamfundet tai vastaavat. Sen sijaan hengellistä sanomaa ja opetusta ei kuollut kirkko voi tarjota. Herätysliikkeet voivat; siellä on jäljellä toivoa.

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Kirkkohan on muuttunut instituutioksi joka elää ihmisten mielistelystä ns. maailman hengestä. Nykyisessä ev.lut kirkossa ei ole juurikaan mitään jäljellä alkuseurakunnasta, apostolisesta opista. Sitä todellakin voi verrata Spr:n tai muuhun hyväntekeväisyysjärjestöön.

King has left the buildind.

Käyttäjän jukkathautala kuva
Jukka Hautala

Hei Markku, erottaisin tässä kohtaa toisistaan "kirkon kuolemankierteen" (= nykymallisen instituution) ja toisaalta kristinuskon keskeisen sisällön. Edellinen on historiallisesti muotoutunut rakenne (ja hyvä niin), jälkimmäinen sen syy ja sisältö. Kirkko-instituution "kuolemankierre" on osa sitä prosessiä, jossa uskontopakosta ja valtionkirkosta on liikuttu kohti uskonnon ja yksilön vapautta. Tämä on eurooppalainen konteksti. Osaltaan me iloitsemme sen tarjoamista hyvistä, osaltaan joku voi surra, että se on aiheuttanut kirkko-instituution rapautumisen. "Täysluterilaisuuteen" tottunut suomalainen saattaa surra sitä, että nyt kirkolla on edessään alamäki ja ainut keino sen pysäyttämiseksi on vaikkapa "sola scriptura".

Mitä tarkoitat sillä, että kirkon pitäisi ottaa kehittämisperiaatteeksi Sola scriptura? Mitä se olisi käytännössä?

Olet oikeassa siinä, että järjestöt ovat alhaalta päin kasvava halu toimia, auttaa, toteuttaa arjessa jotakin merkityksellisenä pitämää. Sekin on hyvä. Myös herätysliikkeet liittyvät osin tähän - kukin (eri) tavallaan.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Toit mielestäni - hyvä niin - yllättävänkin realistisen kommentin kirkon laskukierteeseen, kun toteat: "Kirkko-instituution "kuolemankierre" on osa sitä prosessiä, jossa uskontopakosta ja valtionkirkosta on liikuttu kohti uskonnon ja yksilön vapautta."

On itsestään selvää, että toisaalta kirkko instituutiona ja toisaalta kristinuskon alkuperäinen sisältö ovat kaksi aivan eri asiaa. Ensin mainitun valta-asema on taakse jäänyttä historiaa, ellei oteta huomioon tulevaa ekumeenista maailmankirkkoa, jonka ytimenä saattaa olla nykyinen pystyyn kuollut paavinkirkko.

Kristinuskon keskeinen ja aito sisältö eivät ole kahden vuosituhannen kuluessa muuttuneet mihinkään: "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti."

Ongelma on tiivistetysti siinä, että Välimeren alueella muodostui Rooman kirkko, joka jo 300-luvulla hylkäsi Raamatun totuuden ja konvertoi sen valtapolitiikkaa pönkittäväksi Maria-kultiksi ja näennäiskristillisyydeksi.

Reformaattori Martti Luther teki sen, minkä pystyi. Ja paljon hän pystyikin Jumalan armon avulla. Mutta ei Lutherkaan kirkosta puhdasta saanut sen jokseenkin totaalisesta "roomalaisesta saastumisesta". Paha kyllä, sitten Lutherin päivien on opillinen kuuliaisuus Raamatulle kirkon piirissä vain heikentynyt.

Sola scriptura tarkoittaisi kirkon suuntauksena ja kehittämisperiaatteena sitä, että seurakuntanäkemys ja opetus palautettaisiin kristillisen alkuseurakunnan mukaiseksi; siis Jumalan tahdon mukaiselle ja Raamatun viitoittamalle polulle. Valitettavasti se on 'mission impossible'.

Käyttäjän jukkathautala kuva
Jukka Hautala Vastaus kommenttiin #26

Kiitos Markku, että vastailit. Itse en jaa noin synkkää kehityskulkua kirkon tilasta ja historiasta. En myöskään jaa välitöntä pääsyä apostolien aikaan vain Raamattua lukemalla. Minkälaisen arvon ja painon laitat sille, mitä Raamatusta tiedetään historiallisena dokumenttina?

Luulen, että meidän havaintojamme erottaa tässä kohden raamattunäkemyksiemme erilaisuus. Vaihtoehtoina tässä on a) nostaa hattua ja ohittaa tai b) tarttua kiinni konkretiaan (tekstit, näkemykset ja niiden avaaminen, perustelu). Vaihtoehto c) on jatkaa asettamalla sanoja sanoja vasten, mutta se on turhaa työtä.

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin

Voi hyvin kysyä miksi Sadinmaan tapauksessa vetkuteltiin selvää asiaa. En usko että Sadinmaalle tai kenelle tahansa voisi olla epäselvää mikä kirkon kanta tällä hetkellä asian suhteen.

Ehkä Ev lut kirkon sisällä harjoitellaan viitta ja tikari leikkiä joka ei näy ulkopuolella. Ev lut kirkolla on kuitenkin tarkoitusperäinen teologinen agenda ja järjestyksensä mutta se toimii hitaasti ja taustalla vaikuttaen.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Kirkko myötäilee nykyisin vahvasti ajan ilmiöitä, pyrkimyksenään kuunnella tarkalla korvalla monia suuntauksia.

Suuntauksiin väkisin sopeutuminen ei kuitenkaan auta, jos kansa kokee teologisen kielen turhauttavana.

Kuulijakato kirkoissa ei johdu vain siitä, että Raamatun sana ei kiinnostaisi. Kuulijakato johtuu ennemminkin laiskuudesta lähteä klo 10.00 messuun. Tai, kenties kirkon etäisyyskokemuksesta.

Kirkko on kuitenkin yhtä kuin sen työntekijät. Ihmisten kohtaaminen on eräs vaikuttavimmista tekijöistä.

Itse tein aikanani työtä kirkon perheneuvonnan työmuodossa ja kohtasin ihmisiä.

Elämän moninaisten kolhujen ja ristiriitojen paineissa, ihmiset ovat herkimmillään. Silti perheneuvonnan tehtävänä ei ole jumalauskon tarkistaminen, vaan aito kohtaaminen. Rakkaudellinen ymmärrys kaikenlaisissa epävarmuuksissa, on palkitsevinta Jumalan työtä.

Lestadiolaiset ovat yksi kirkon runsas oksa, joka ei hyväksy vieläkään naisia papeiksi. Naiset vaietkoon seurakunnassa, on edelleen voimissaan. Silti he toimivat kansankirkon jäsenyydessä ja maksavat kirkollisveroa.

Kirkkoa jakaakin nyt vahvasti Raamatun tulkinnallisuus arvoista ja teologisesta näkemyksestä, joka saa merkityksensä homojen hyväksynnästä/hylkäämisestä kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen.

Kirkko on aina ollut merkittävä ihmisten elämän murrosvaiheissa. Mutta myös uskonnonharjoittamisessa.

Kirkolla on edelleen tärkeä paikka kansan keskuudessa. Kansa ei kuitenkaan tiedä, millaista teologista pohdintaa hallinnon sisällä tapahtuu.

Suomalainen keskivertoväestö ei käy kirkossa. Sunnuntaisin kirkkojen penkit huutavat tyhjyyttään.

Kirkon johdon olisikin nyt hyvä selvittää, mikä merkitys kirkkojen ylläpidolle rakennetaan ja miksi ihmisten olisi hyvä käydä enemmän sanan kuulossa.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Kai sen voisi jo myöntää että jumalanpalveluksiin ei väki tule kun palveluksen sisältö ei kiinnosta. Tapakristittyä voisi ajatella luterilaiseksi pakanaksi joka laittaa uskontococtailiinsa ainekset siten kun hyvältä tuntuu, vähän Jeesusta, jälleensyntymisoppia, ufoja ja vaikka yksisarvisia.

Näistä kirjoituksista huomaan, etten ymmärrä teologiaa oikeastaan yhtään. Alustuksesta en ymmärtänyt juuri mitään, vaikka päivittäin tiedettä teenkin. Teologian eli jumaluusopin keskeisin tutkimuskysymys minusta on, että miten kristinuskon oikeutus selitetään sekularisoituvassa maailmassa aina uudelleen. Sen se näyttää tekevän monimutkaisilla ja vierasperäisiä sanoja sisältävillä lauseilla joilla saadaan maallikko pudotettua kärryiltä.

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Ainut mikä täyttää seurakunnat on puhdas, totuudenmukainen evankeliumi.
Evankeliumissa on kaksi puolta. Armo ja Totuus. Toista ei voi olla ilman toista. Armo ilman totuutta on irstautta ja totuus ilman armoa on julmuutta.

Käyttäjän jukkathautala kuva
Jukka Hautala

Olen Mirjami samaa mieltä kanssasi siinä, että hyvän asian ja ihmisten valintojen välillä on kohtaanto-ongelma (kirkon kannalta) mitä tulee seurakuntien kokoaviin tilaisuuksiin (kuten vaikka jumalanpalvelukset).

Mielestäni ainut tie edelleenkin eteenpäin on, onnistuuko kirkko sanoittamaan hyvää sanomaansa merkitykselliseksi. Perheneuvotatyö on yksi piste, jossa kirkon työ koetaan tärkeäksi.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Keskustelin aiheesta tunnetun perinteisen avioliittokäsityksen puolesta taistelevan kanssa. Hän väitti biologisen sukupuolisuuskäsityksen olevan Raamatun ilmoituksen mukaisena.

Kun biologia nähdään vain ihmisen biologiana eikä tulkita ihmistä eläinkunnan edustajaksi, biologia sinällään putoaa pois selittäjänä, koska se on biologian vastainen. Myös geenibiologian tasolla ihmisen sukupuolisuus poikkeaa usein perinteisestä sukupuolinäkemyksestämme, jossa meidät jaetaan kahteen sukupuoleen.

Raamattu ei suoraan kerro sukupuolisesta moninaisuudesta. Raamattu ei poissulje sukupuolten moninaisuutta. Raamattu kertoo, että meillä on ainakin kaksi sukupuolta.

Kun tartumme kiinni siihen, että Raamattu kertoo miehestä ja naisesta, jäämme kiinni johonkin. Kirkkomme teologia ei koskaan saa edes lupaa selvittää, mistä sukupuolten moninaisuudessa on teologiselta kannalta kyse. Eikä edes sitä, miten (muuten kuin tuomitsemalla) suhtautuisimme omaan sukupuoleemme tai seksuaalisuuteemme.

Reaktiivisuus merkitsee viivytystaistelua, takertumista menneeseen. Emme ole aikoinaan saaneet tutkia avaruutta emmekä tähtiä muussa merkityksessä kuin siinä, että ne ovat siellä maata varten, erottamassa yön päivästä.

Teologisessa merkityksessä tähdet edelleen siellä erottavat yötä päivästä ja ovat siellä vain meitä, maapallon asukkaita, varten. Edes tietoisuuden lisääminen ei ole kaiketi kehittänyt teologiaa tuolta osin?

Käyttäjän jukkathautala kuva
Jukka Hautala

Hei Kai, kirjoitit: "Kun tartumme kiinni siihen, että Raamattu kertoo miehestä ja naisesta, jäämme kiinni johonkin. Kirkkomme teologia ei koskaan saa edes lupaa selvittää, mistä sukupuolten moninaisuudessa on teologiselta kannalta kyse."

Juuri tätä samaa roolia ja lupaa teologialle toivon kirkossamme. Se on rehellisyyden nimissä kirkon elinehto. Vaihtoehtona tälle on paeta uskonnolliseen sumuun tai työntää päätä pensaaseen.

Käyttäjän HenriJrvi kuva
Henri Järvi

Kun puhutaan kirkosta puhutaan silloin ilmeisesti Suomen Ev.lut. kirkosta. Tuo porukka jonka toimeentulo on kiinni valtiovallan toimista, niin voiko se jo senkään vuoksi olla muuta kuin yksi valtiovallan etäispäätteitä. Valtiovallan politikan siloittelija. Kutsuisin tuota porukkaa valtion hengelliseksi virkamiehistöksi joka toistaa sitä samaa liturgiaa mitä se on tehnyt vuosikymmenet. He taitavat enemminkin kumartaa maallista valtaa kuin sitä taivaallista?

Käyttäjän jukkathautala kuva
Jukka Hautala

Kyllähän näillä kahdella pitkä yhteinen historia on. Ja kun muistaa, että kirkko on ollut valtiovallan pakkoinstituutio (Ruotsi-Suomessa 1527 lähtien). Tästä näkökulmasta tarkastellen voi kysyä, oliko kirkko jo tuolloin "valtion hengellinen virkamistö"? Toisaalta voidaan ajatella, että kristinusko sen luterilaisessa muodossa haluttiin tänne (oli kuninkaan ja hänen neuvonantajiensa motiivit sitten mitkä tahansa) muistakin syistä.

Ei valtio ole "subjekti", ei myöskään "kirkko". Suomalaiset muodostavat valtion ja pääosin samat suomalaiset ovat kristittyjä ev-lut. kirkon jäseniä. Ei se minusta siksi ole kovin ihmeellistä, jos kirkon ja valtion näkemykset ovat joskus kovin lähellä toisiaan. Kirkolla on tosin globaaalit ulottuvuutensa ja pitkä historia (Tase) sekä muuttumattomaksi koettu ydinsanoma. Tämä on omiaan tuomaan tervettä särmää, ei vain kirkon ja valtion välisiin suhteisiin. Kirkon sanoman "peili" on asetettu myös yksittäisen ihmisen eteen "lakina ja evankeliumina".

Käyttäjän HenriJrvi kuva
Henri Järvi

Kun menet klo kymmenen jumalanpalvelukseen kohtaat siellä näytelmän jossa pääosan esittäjä on pukeutunut näytelmän mukaiseen viittaansa tehostaakseen esitystään. Hän lukee sinulle valmista käsikirjoitusta jo tuhannetta kertaa. Sitten urut alkavat jyräämään ja laulaminen on mahdotonta. Pappi esittää siellä pappia. Surkea näytelmä. Kirkothan rakennettiin paikalle, usein mäen päälle, jotta seurakuntalainen tuntisi itsensä jo rakennusta lähestyessään itsensä mitättömäksi. Puhumattakaan sisällä olosta. Viestin perille meno on ollut taattua aina sinne Venäjän vallankumouksen aikaan asti. Vallitseva järjestelmä tulee Jumalalta joka on taas yhtä kuin me.

Käyttäjän jukkathautala kuva
Jukka Hautala

Henri, näin asiat voivat käsissämme kääntyä vastakohdikseen. On ihan hyvä kysymys, miksi kansan suussa domus kapitel on kääntynyt "TUOMIOkapituliksi" ja Kyrkohärde" kirkkoHERRAKSI. Nämä mielikuvat eivät tule sattumalta. Niistä kuultaa läpi koettu painotus, pelottelu, vaientaminen - vaikka aivan näin synkkänä en menneitä aikoja näekään.

Kuvasit jumalanpalveluksen kulkua aivan osuvasti. Tuo kokemus voi olla totta. Se on sellaista "liturgiaa". Ulkoisesti se tältä näyttää. Samaan aikaa on kuitenkin hyvä huomata se, että ihminen on monessa asiassa varsin "tapauskollinen": tietyt rutiinit kuuluu tehdä tietyssä järjestyksessä. Kun huomio kiinnitetään tästä ulkoisesta muodosta (kaava) sisäisiin merkityssuhteisiin ja viittauksiin, voi niiden takaa auetakin rikas maailma. Tähän jumalanpalvelus tietenkin pohjimmiltaan ohjaa. Mutta muotona se voi jäädä - kuten totesit - jo niin oudoksi, että se muodostuu esteeksi itse asialle.

Käyttäjän HenriJrvi kuva
Henri Järvi

Mitä tulee taas Sadinmaahan niin hänhän politikoi tuossa Ev.lut. koneistossa. Jos ihminen käy yksin taisteluaan, hänen mielestään ehkä pimeyden valtoja vastaan, voi sitä pitää minusta vainoharhaisuutena. Kuvitteleeko hän kaatavansa järjestelmän tältä osin. Ja jos kaataa niin kaataa oman oksansakin. Musta olisi mukavampaa jos hän politikois jossain puolueessa,mutta sinne hän tosin katoaisi muiden politikoijien joukkoon. Siksi saammekin seurata Sadinmaa näytelmää aitio paikalta. Miten on Jukka, selviskö näytelmän hinta? Tästähän vois saada uuden pääsiäisnäytelmän Senaatintorille jo kuluneen tilalle. Sadinmaan viimeiset kiusaukset?

Käyttäjän janneaikio kuva
Janne Aikio

Asia on juurikin niin kuin Markku Marttila esitti. On kaksi vaihtoehtoa:

1) alistetaan yleiselle mielipiteelle vähitellen loputkin Raamatun auktoriteetista.
2) hyväksytään kirkon kehittämisperiaatteeksi sola scriptura - yksin kirjoituksista.

Kirkon tulevaisuuden kannalta proaktiivisuudella tai reaktiivisuudella ei ole mitään merkitystä. Asiahan on yksinkertainen. Kirkko elää muutospaineessa, jossa se joutuu perääntymään ja taipumaan yhteiskunnan sille esittämien vaatimusten edessä. Tästä paineesta johtuen joudutaan harjoittamaan teologista akrobastiaa, mikä jo sinänsä on suureksi häpeäksi papeille ja piispoille. Sitä suurempi vahinko koituu ihmissieluille, jotka eksyvät yhä syvemmälle pimeyteen ja lopulta hukkuvat. Eihän tällaisessa kirkon uudistamisessa ole mitään kunniakasta eikä kiitettävää. Ryhmäpaineen ja ihmispelon edessä teologien selkärangasta tulee hyytelöä ja takki kääntyy vilkkaan. Ja näin kirkon rooli ja erityinen anti ihmisille on tajonnaltaan samaa kuin mitä muu yhteiskunta tarjoaa. Hävettää!

Sanon nyt salaisuuden. Kun kirkko heijastelee sanomassaan, tarjonnassaan ja toiminnassaan muun yhteiskunnan välittämiä sisältöjä, se on menettänyt pelinsä. Mitäpä ihmiset tekevät kirkolla, joka tarjoaa heille samaa kuin mitä saa muualtakin yhteiskunnasta. Kirkko tulee häviämään kilpajuoksunsa maailman kanssa.

Kun suola käy mauttomaksi, se ei kelpaa enää mihinkään. Se heitetään pois ihmisten tallattavaksi.

Käyttäjän jukkathautala kuva
Jukka Hautala

Hei Janne! Vastasin osittain jo Markulle, minkä voi lukea ylempää. En tiedä, minkälaista akrobatiaa katsot teologien nyt harjoittavan, mutta minusta näyttää siltä, että akrobatiaa harjoitetaan myös silloin kun (Raamatun) yksinkertaisista kuvauksista rakennetaan mutkikkaita uskonnollisia selityksiä jotka vievät lukijan/kuulijan kauas järjellä käsiteltävästä todellisuudesta. Näihin selityksiin törmää usein kristillisissä (vapaiden suuntien) radio-ohjelmissa.

Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että ellei kirkko elä uskostaan/Itsensä ilmoittaneesta Jumalasta, Kristuksesta, se on menettänyt suolansa. Arviomme taitavat vain poiketa siinä, mikä sitten on suolan maun menettämistä.

Toimituksen poiminnat